Ledi Group Oy

Tume-Agri, Turenki

Nykyaikainen LED-valaistus tuo merkittäviä säästöjä.

Kohteessa on ollut käytössä vanhassa valaistuksessa 400W:n suurpainenatrium-valaisimia tuotannon puolella. Näiden vanhojen valaisimien ottoteho sähköverkosta saattaa olla lähemmäs 500W. Vanhojen valaisimien elinkaari oli myös loppusuoralla ja vanhan valaisimen huoltokustannus saattaa pahimmillaan kiivetä jopa uuden LED-valaisimen hankintahintaa korkeammaksi. Kohteessa vaihdettiin vanhojen valaisimien tilalle uusia energiatehokkaita LED-syväsäteilijöitä. Asennuskorkeudesta riippuen korvaava tuote oli 100-200W teholtaan joten puhutaan vähintään kaksinkertaisesta säästöstä, parhaimmillaan jopa viisinkertaisesta. Palaute työntekijöiltä oli todella positiivista.

”Harmittaa kun emme aikaisemmin ymmärtäneet lähteä mukaan LED-valaistukseen. Säästöt verrattuna entiseen valaistukseen ovat yllättävänkin suuria.

Ledi Groupin asentajat olivat huippumiehiä. Täsmällistä ja ammattimaista toimintaa. Työnjälki oli siistiä ja tekeminen tehokasta. Vanha valaistus ja meteriaalit poistettiin siististi. 

Asennus on todella sujuvaa ja hienoa katsoa kun ahkerat ammattilaiset tekevät töitä. Jopa niinkin että asennukset eivät ole meidän tuotantoa haitanneet.

Palvelun laatua ei juuri voi enää parantaa.”

 

-Heikki Sola

Myyntijohtaja | Tume-Agri Oy